Sihteeristä tohtoriksi ja maailmalle
Olen miekkaillut jo 16 vuotta, yli puolet elämästäni, ja monenlaista on tullut koettua matkan varrella mieluisen harrastuksen parissa. Viime kaudella uskaltauduin mukaan hallitustoimiin HFM:n sihteerinä. Oli upeaa seurata lähietäisyydeltä kuinka ahkerat vapaaehtoiset saavat seuran pyörimään. Loistavassa ja terävässä seurassa luonnollisesti! Kannustankin kaikkia osallistumaan omien voimien mukaan seuran toimintaan talkoilemalla tai muistamalla tsempata ja kiittää onnistumisista sekä tuomalla rakentavasti esille mahdollisia kehityksen kohteita.
Olen näkevinäni uuden nousun suomalaisessa miekkailussa ja toivottavasti kisojen osallistujamäärät kasvavat. Itse olen miekkaillut niin Rovaniemellä, Jyväskylässä kuin Helsingissäkin ja kisoissa on loistava tilaisuus tavata tuttuja ympäri maata. Erikoinen laji vetää puoleensa erityisiä persoonia, nautitaan siitä!
Nyt kuitenkin omalla kohdallani uudet tuulet puhaltavat. Kevään harjoitukset loppuivat runollisesti siihen mistä kaikki alkoi. Vaikka kalpa on jo pitkään ollut ykkösaseenani, aloitin miekkailun floretilla ja koronaa edeltäväksi viimeiseksi harjoitukseksi jäi mahtava Irene Enrightin järjestämä viikonlopun florettileiri maaliskuussa.
Toisin kuin useimmat miekkailijat, en ehtinyt vielä keväällä kaivata takaisin lajin pariin, sillä aika meni toisenlaista miekkaa havitellessa. Nyt tohtorinmiekka koristaa takkaa ja kuulosaistinsolujen stressisignalointia ja kuolemaa käsittelevä väitöskirja kirjahyllyä. Minulle miekkailu tarkoitti tohtoriopintojen aikana paitsi säännöllistä fyysistä harjoitusta myös hyvää seuraa ja hengähdystaukoa solumaailman saloista. Koen, että miekkailun avulla voin haastaa itseäni henkisesti, esimerkiksi kisoihin osallistumalla. Haasteet auttavat minua kehittymään parhaaksi versioksi omasta itsestäni.
Elämä vei minut kesäisestä korona-ajan Suomesta, jossa maskeja ei juuri näkynyt, Ranskaan Versaillesiin, jossa maskit kuuluvat katukuvaan kaikkialla, mutta sosiaalinen etäisyys on suomalaisen silmään olematonta. Aika on kulunut työnhaussa ja ranskankielisen sanan säilän harjoittamisessa (väistöt alkavat jo sujua, jos vielä oppisi kunnolla sivaltamaan!), joten miekkailusta lisää ensi numerossa. HFM:n seurapaitaa olen kuitenkin ahkerasti ulkoiluttanut Versaillesin linnan puutarhassa.
Lopuksi käytän tilaisuuden hyväksi ja muistutan kaikkia HFM:läisiä italialaisten hyppelyiden ihanuudesta.
À bientôt !
Anni Herranen
HFM:n kirjeenvaihtaja Aurinkokuninkaan naapurista
