Helsingin Miekkailijat:
Sata vuotta miekkailua!
Helsingin Miekkailijat (Helsingfors Fäktare), on suomalaisille miekkailijoille takuuvarmasti tuttu nimi niin kotimaisista kuin kansainvälisistäkin kisoista, leireiltä ja yhdistystoiminnasta. Helsingin Miekkailijoiden 90. juhlavuotena seura valittiinkin Vuoden 2013 seuraksi. ”Suomen suurin, kaunein ja menestyksekkäin miekkailuseura” täyttää nyt marraskuussa, aivan muutaman päivän päästä täydet sata vuotta, mikä on nykyaikana osoitus sinnikkyydestä ja sopeutumiskyvystä. Seuran, joka on säilynyt pystyssä sotien, lama-aikojen, koronan ja muiden maailman myllerrysten lävitse, on täytynyt kehittyä vastaamaan jäsenien ja yhteiskunnan tarpeita säilyäkseen ajan hermoilla. Seuralla on ollut pysyviä jäseniä ja tukijoita myös useammassa sukupolvessa, sekä harrastajia, jotka ovat pysyneet lajin pairssa useamman vuosikymmenenkin ajan.
Marraskuun alussa vuonna 1929 Helsingin yliopiston miekkailunopettaja Mauritz Mexmontanin innostamana everstiluutnantti Carl Aejmelaeus-Äimän koolle kutsuma joukko miekkailusta kiinnostuneita herrasmiehiä pohti mahdollisuuksia miekkailuseuran perustamiseksi. Marraskuun loppupuolella kirjoitettiinkin jo perustamisasiakirjat ja joulukuussa aloitettiin toiminta Helsingin yliopiston tiloissa Fabianinkadulla. Sittemin seura on muuttanut useasti, yli kymmeneen kertaan, milloin talvisodan, olympialaisten, remonttien tai tilojen ahtauden vuoksi, mutta seuran henki on kantanut tiloista riippumattomana aina 2020-luvulle saakka. Seuran jäsenten aktiivisuus, oma-aloitteisuus ja yhteisöllisyys ovat olleet keskeisessä roolissa toiminnan mahdollistamiselle sekä harjoitussalien ja varusteiden ylläpitämiselle.
Helsingin Miekkailijat on alusta asti ollut myös kansainvälinen seura, niin kaksikielisyyden (ruotsi-suomi), valmentajien, kuin harrastajien puolesta. Alkutaipaleella, 1930-luvulla italialainen Eduardo Alajamo toimi valmentajana ja häntä seurasi Nils Sjöbolm, jonka nimeä kantavatkinvuotuiset Nils Sjöbolm – kisat. Pitkäaikaisena valmentajana seurassa oli 90-luvulta lähtien virolainen Peeter Nelis, jonka jalanjäljissä Peeterin siskon poika Sten Prinits toimii Helsingin Miekkailijoiden nykyisenä valmentajana. Stenin seurana ja tuoreinpana valmentajalisäyksenä on seurassa työskennellyt viime keväästä asti myös kuubalainen Reynier Ortiz. Treenaajien joukosta löytyy montaa kansalaisuutta ja kielenpuhujaa: Ranskaa, vietnamia, englantia, ruotsia, venäjää ja muita kieliä.
Viime aikoina seurassa on keskitytty erityisesti myös nuorien ja kilpailevien miekkailijoiden tukemiseen. Tällä hetkellä seuran kanvainvälisellä tasolla miekkailevista suomalaisista tunnetuimpia on Niko Vuorinen. Seuran varmasti pitkäaikaisimmista jäsenistä Marjaliisa Someroja on myös edelleen aktiivinen miekkailija niin kotimaan kuin ulkomaidenkin kisoissa. Edustusmiekkailijoissa ja alle 18-vuotiaissa on tällä hetkellä myös tavoitteellisia ja aktiivisia nuoria, joiden kehitystä tuetaan ja seurataan innolla!
Helsingin Miekkailijat ei kuitenkaan ole olemassa ainoastaan kilpailua varten, vaan seurassa pyritään tarjoamaan myös hauskoja mahdollisuuksia, sekä kannustavaa yhteisöllisyyttä. Seurassa järjestetääkin paljon leirejä ja aktiviteetteja, jotta miekkailusta voi nauttia ystävien kanssa ja oman kiinnostuksen mukaan.
Helsingin Miekkailijoiden puolesta haluamme kiittää kaikkia harrastajia, tukijoita ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat olleet kirjoittamassa Helsingin Miekkailijoden satavuotista tarinaa ja joita ilman seura ei säilyisi elinvoimaisena. Toivokaamme, että Helsingin Miekkailijat näkee vielä monta tulevaakin vuotta ellei jopa vuosisataa!
Onnea 100-vuotias HFM!
Kiitokset seuran jäsenille tiedoista, haastatteluista ja kuvista! Kiitokset myös Suomen Miekkailu- ja viisiotteluliitolle, jonka julkaisemasta kirjasta ”Miekkailu Suomessa” (2013), Markku Varjo et. al. on poimittu tietoja tähän artikkeliin!
Lue lisää seuratoiminnasta ja jäsenistämme:
Tarinoita Helsingin Miekkailijoista:
https://www.helsinginmiekkailijat.com/hfmtarinat/
https://www.helsinginmiekkailijat.com/2023/08/20/kuinka-miekkailussa-menestytaan/
https://www.helsinginmiekkailijat.com/2022/03/05/niko-vuorisen-haastattelu-helsingin-sanomissa/
https://www.helsinginmiekkailijat.com/2022/11/08/millaista-on-osallistua-veteraanien-mm-kisoihin/
Valmentajista:
https://www.helsinginmiekkailijat.com/2021/10/27/haastattelu-valmentaja-sten-priinits/
Attaque – seuralehti vuodelta 1983
Tunnelmia vuoden 1999-tienoilta.
Helsingin Miekkailijoiden 80-vuotisjuhlat ritarihuoneella: Marja-Liisa Someroja, entiset seuran puheenjohtajat Nils-Robert Sjöblom ja Kalle Laine
Veteraanien Euroopan mestaruus HFM joukkueella vuonna 2006, Lena Tallroth-Kock, Marja-Liisa Someroja, Maarit Rajamäki, Irma Lindemann
SM 2009 – kultajoukkue: Catharina Kock, Michaela Kock, Lena Tallroth-Koch ja Marjaliisa Someroja
Kesäleiritunnelmia vuodelta 2011
Kisatunnelmia vuonna 2020
Kesäleiritunnelmia vuodelta 2021
Leuven, 2021
Niko Vuorinen Helsingin Sanomissa tavoittelemassa paikkaa olympialaisissa
HFM:n tiimiläisiä opiskelijoiden universidadeissa Kiinan Chegdussa 2023
HFM:n tiimi Porvoon Masters – kisoissa
Elisabeth ja Anna mitalisijoilla U17 Kuutti-Cupissa 2023